Luento 8. Johtajuus, johtamistyylit ja johtamisen uudet suuntaukset

Luennolla käytiin läpi mitä johtajuus on, mitkä ovat sen piirteitä ja minkälaisia johtamistyylejä on olemassa sekä tarkasteltiin erilaisia näkökulmia johtajuuteen. Johtajuus voidaan nähdä prosessina, jolla ohjataan, innostetaan, motivoidaan ja kontrolloidaan henkilöstöä organisaation tavoitteiden saavuttamiseksi. Johtajan tulee osata inspiroida ja hallita alaisiaan taidokkaasti. Johtajat eivät synnyt tiettyjen ominaisuuksien kanssa, vaikka aikaisemmin niin on uskottukin. Johtajia on tarkasteltu piirre- ja käyttäytymisteorioiden kautta. 
Johtajuus voi olla myös paikka- ja tilannesidonnaista. Joissakin tietyissä tilanteissa johtajuus voi nousta esille tai rikkoutua. Tätä on tutkittu tilannejohtamisteorioiden kautta, joista tutkituin teoria on R.Housen Path-goal- eli polku-tavoiteteoria. Perustuu työntekijän tarpeiden täyttämiseen tukemalla heitä työtehtävän suoriutumisessa. Varmasti moni meistä on ollut esimerkiksi ryhmätilanteissa, joissa jostakin tulee “tiimin vetäjä” ilman sanallista sopimusta. Mielestämme johtajuus voi nousta esimerkiksi esille tilanteessa, jossa henkilö kokee olevansa osaavin henkilö annetut tehtävän tai muun asian suorittamiseen. Myös onnettomuuspaikoilla on tärkeää, jos joku henkilö kykenee ottamaan tilanteen haltuun ja ohjamaan muita. 
Nykypäivän johtajalla on monta roolia. Hän työpaikalla valmentaja, joka ohjaa ihmisiä työssään organisaation tavoitteiden ja optimaalisten tulosten saavuttamiseksi. Valmentaminen on prosessi, jolla kehitetään ja parannetaan työntekijöiden kykyjä ja ammattitaitoja parantamisehdotusten ja kannustamisen avulla. Johtaja voi olla myös mentoroida alaisiaan eli siirtää heille työosaamista-, taitoja ja tietoa. Myös motivaattorin rooli kuuluu johtajuuteen, jolloin johtaja ohjaa alaisten käyttäytymistä saavuttamis- tai välttämiskohdetta kohti. Nykypäivän johtaja ei siis vain hallitse ja käske alaisiaan vaan käyttää positiivisia keinoja tavoitellessaan hyvää organisaation toimintaa. Johtajat ovat kuitenkin ihmisiä, joilla on jokaisella individualistinen persoonansa, joka ohjaa heidän toimintaansa. Siksi johtajien roolit sekä johtamistyylit vaihtelevat eri organisaatioissa suurestikin. 

Kommentit