Luento10. Konfliktien johtaminen ja globalisaation johtaminen

Konfliktit ovat täysin normaaleja organisaatioilmiöitä. Suurin osa ihmisistä pyrkii välttämään konflikteja, ja ennen tätä luentoa luulin, etten itse lukeutuisi tähän porukkaan. Konfliktit voivat auttaa tekemään parempia päätöksiä. Keskustelimme luennolla siitä, että voiko työyhteisö olla toimiva jos konflikteja ei ole. Pohdin, että jos konflikteja ei ole, esimerkiksi innovaatiojohtamisen kannalta se on negatiivinen asia. Jos kukaan ei tee muutosvastarintaa, päätöksiä ei kyseenalaisteta ja tehdyt päätökset eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia. Opimme luennolla, että konflikteista voi aina oppia jotakin. 
Kävimme tunnilla läpi esimerkin, jossa mietittiin miten toimittaisiin jos aiemmin alaisena ollut henkilö on nykyään sinun esimiehesi ja on alkanut käyttäytyä provosoiden sinua hyväksikäyttäen esimiesasemaansa. Mietimme ratkaisuja miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia. Minulle tuli välittömästi mieleen tästä oma kokemukseni, jossa minun kaverini valittiin minun esimiehekseni. Tiesin jo entuudestaan hänen olevan vaikea luonne, ja yllätyin isosti että hänet valittiin tähän tehtävään. Kuten olinkin arvellut, hän alkoi välittömästi provosoimaan minua aloitettuaan tehtävässään. En kestänyt sitä, ja en edes yrittänyt tehdä asialle mitään sillä tiesin vian olevan täysin hänen luonteenpiirteissään. Ratkaisin tämän konfliktin jäämällä opintovapaalle, vaikka olisin voinut esimerkiksi mennä luottamusasiamiehen juttusille asiasta. Opinpahan nyt että jos tilanne jatkuu vielä palattuani töihin kesällä, voisin ratkaista konfliktin ehkäpä jollain muulla tavalla kuin irtisanomalla itseni.  
Konfliktit nähdään yleensä kahden välisinä konflikteina, eli dyadisina. Konfliktit kuitenkin pitäisi nähdä myös esim. sosiaalisena, kulttuurisena ja tilannekohtaisena sekä muistaa että konfliktit ovat täysin normaaleja organisaatioilmiöitä.  
Konfliktityyppejä on erilaisia. Konfliktimuodot ovat joko toimivia tai toimimattomia. Konfliktityyppejä on kolme erilaista; tehtäväkonfliktit, johon sisältyy resurssit ja tulkinnat tehtävistä, suhdekonfliktit, joihin sisältyy mm. erilaiset arvot sekä prosessikonfliktit, joihin liittyy tavoitteiden saavuttamiseen liittyvät asiat kuten delegointi ja roolit. Konfliktien johtamiseen on viisi eri tapaa; välttäminen, pakottaminen, sopeutuminen, kompromissi sekä ongelman ratkaiseminen/yhteistyö.  
Globalisaatiojohtamisesta meille tuli puhumaan Antti Hynninen Talentree Oy:lta. Opimme että globalisaatiojohtamiseen sisältyy paljon sopeutumista uusien kulttuurien oppimisen kannalta. Vieraiden maiden kulttuuriin pitää sopeutua ja sitä pitää kunnioittaa, ja sen osaamalla voi saada enemmän tuloksiakin aikaan. Yhteistyön ja verkostojen merkitys on myös muistettava. Globalisaation myötä ymmärrys ja tieto kasvavat. Globalisaatio mahdollistaa myös verkostojen kasvun.  Innostus on myös tärkeää globalisaatiojohtamisen kannalta. Mielestäni innostusta tarvitaan kaikessa tekemisessä ja johtamistyypeissä mitä tehdään. Pohdin, että jos et ole aidosti innostunut tekemisestäsi, miten voit olla hyvä johtaja?  
Luottamus liittyy vahvasti että globalisaatiojohtamiseen että konfliktien johtamiseen.  
Yritykset globalisoituvat esimerkiksi muuttumalla strategisiksi alliansseiksi, kuten Oneworld, johon Finnair kuuluu monen muun ison lentoyhtiön kanssa. Globalisaatio mahdollistaa hyvän tekemisen, esimerkiksi hyväntekeväisyyden myötä. Luemme uutisista kehitysmaista ja pystymme auttamaan täältä kaukaakin heitä. Globalisaation myötä pystymme myös kehittyä yksilöinä että ryhminä. Globalisoituminen lisää työpaikkoja ja tarjoaa standardeja toiminnan laadun kehittämiselle. Globaali, innovatiivinen eliitti tuo kentälle myös kuitenkin negatiivisia asioita, kuten tehtävien ulkoistamista ja alipalkkatyötä. Työolosuhteisiin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Esimerkiksi pikamuodista on ollut paljon uutisissa juttua, että työolosuhteet eivät ole inhimillisiä ja palkat ovat huonoja. Globalisoitumisessa pitäisi huomio kiinnittää myös siihen että toiminta olisi aina eettistä ja vastuullista. 

Kommentit