Luento 4. Tieto- ja muutosjohtaminen

Tällä luennolla kävimme läpi muutosta ja erilaisia näkökulmia siihen sekä, onko sitä mahdollista hallita. Muutos on välttämätön osa organisaatioiden arkea. Organisaatio, joka ei pysty kehittymään muuttuvan ympäristön vaatimusten mukana joutuu helposti ongelmiin. Muutos lähtee usein liikkeelle uusien innovaatioiden pohjalta. Aiemmin muutokset ja innovaatiot johtuivat usein reagoinnista ympäristön muutoksiin, mutta nykyään muutoksen aiheuttajaksi voidaan nostaa myös muita sidosryhmiä. Esimerkiksi asiakkaiden palautteen ja toiveiden perusteella organisaatio voi muuttaa käytäntöjään tai innovoida vaikkapa uuden tuotteen. Vahvasti hierarkkiset organisaatiot vastustavat usein muutosta eivätkä panosta innovaatioon, koska nämä asiat eivät sovi vanhoihin käytänteisiin. Organisaatio voi keskittyä muuttamaan ja tehostamaan vanhoja toimintatapojaan ja tuotantoa tai se voi keskittyä innovoimaan uusia ideoita. Vain tehostamiseen keskittyvät yhtiöt saattavat kuitenkin jäädä jälkeen kehityksessä, kun kilpailevat organisaatiot kehittävät markkinoille täysin uusia tuotteita. Innovointiin liittyy usein organisaatioiden välinen yhteistyö.  
Muutoksen johtamisesta tulisi tietää, ettei sitä ikinä voi hallita täysin. Innovaation toimivuutta ei voi ikinä täysin ennustaa ja hyvätkin ideat saattavat epäonnistua ja tämä on innovaatiojohtamisen suurin haaste. Innovaation johtamisessa tulisi aina ottaa huomioon myös ekonomiset, poliittiset, sosiaaliset ja kulttuurilliset tekijät. Innovaatiot muuttavat usein organisaation valtasuhteita ja siksi ne voidaan nähdä myös negatiivisessa valossa. Ne ovat kuitenkin muutoksia, jotka mahdollistavat organisaation kehittymisen ja siksi niitä tulisi tavoitella.   
Tietojohtaminen on käsite, joka liittyy myös vahvasti innovaatioon. Tietojohtamisen periaatteen takana on idea, että johtajien tulisi tietää samat asiat tuotannosta kuin mitä heidän työntekijänsä tietävät. Työntekijöiden tieto voidaan jakaa tarkkaan tietoon ja äänettömään tietoon. Tietojohtamisen tarkoituksena on saada erityisesti äänetön tieto eli tiedot ja taidot, joita toteutat, mutta et osaa tarkkaan kertoa mitä teet esiin.  

Kommentit